Säännöt ja käytänteet

VANTAAN YHTEISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

  1. 1. Koulussa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja voimassa olevaa lainsäädäntöä.
  2. Järjestyssääntöjä noudatetaan kouluaikana koulualueella ja opettajan määrittämissä oppimisympäristöissä sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa.
  3. Oppilas käyttäytyy asiallisesti muita kohtaan.
  4. Oppilas antaa itselleen ja toisille opiskelu-, työ- ja ruokarauhan.
  5. Oppilas ei kiusaa, käyttäydy uhkaavasti tai loukkaa toisen fyysistä koskemattomuutta.
  6. Oppilas noudattaa koulun työjärjestyksen aikataulua.
  7. Oppilas pitää hyvää huolta omista ja yhteisistä tavaroista sekä kunnioittaa toisten omaisuutta.
  8. Oppilas käyttää opetustilanteessa kännykkää ja muuta teknologiaa opiskelun edistämiseksi opetushenkilöstön luvalla.
  9. Oppilas ei tuo kouluun esineitä tai aineita, jotka ovat opiskelun kannalta tarpeettomia tai joilla voidaan vahingoittaa henkilöitä tai omaisuutta.
  10. Oppilas poistuu koulupäivän aikana koulualueelta vain opetushenkilöstön luvalla.

 

NÄIN TOIMIMME KILTERISSÄ

Noudatamme Kilterin järjestyssäännöissä Vantaan yhteisiä järjestyssääntöjä.

Kilterissä koulun aikuiset ja toimintakulttuuri ohjaavat ja vahvistavat oppilasta toimimaan oppimisympäristöissä järjestyssääntöjen mukaan.

Oppitunneilla opiskelemme ja opimme.

* ajoissa paikalla, opiskeluvälineet ja –materiaali mukana, kännykät ja muu teknologia opettajan luvalla

* työrauha

Välitunneilla olemme yhdessä.

* rauhallisuus ja siisteys

* koulualueella

Ruokatauolla syömme yhdessä ruokasalissa.

* rauhallisuus ja hyvät ruokatavat

* ilman ulkovaatteita, reppuja ja omia eväitä tai juomia

* lajittelu

Koulun yhteisissä ja ulkopuolisissa tilaisuuksissa noudatamme koulun järjestyssääntöjä ja hyviä tapoja.

Järjestyssääntöjen rikkomisesta on seuraamuksia kasvatus- ja kurinpitosuunnitelman mukaisesti.

Kilterissä noudatettavia käytäntöjä

Poistuminen kesken päivää

Mikäli oppilas joutuu sairauden tai muun syyn vuoksi poistumaan koulusta kesken päivän, on hänen pyydettävä siihen lupa luokanvalvojalta tai kiireisessä tapauksessa seuraavan tunnin opettajalta.

Poissaololuvat

Luokanvalvoja voi myöntää luvan enintään viiden päivän poissaoloon. Pidempiin poissaoloihin on anottava lupa kirjallisesti rehtorilta. Anomus on tehtävä hyvissä ajoin, viimeistään 2 viikkoa ennen anottavaa lomaa.

Poissaolojen seuranta

Perusopetuslain 26 §:n mukaan oppivelvollisen on osallistuttava tämän lain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen tai saatava muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Jos oppilas jää saapumatta kouluun, huoltaja on velvollinen ilmoittamaan syyn poissaoloon samana päivänä. Jos ilmoitusta ei tule, opettaja ottaa yhteyden huoltajaan.

Poissaoloja voi olla monesta eri syystä. Suurin osa poissaoloista on sairaudesta johtuvia. Lisäksi oppilaalla voi olla harkinnanvaraisesti myönnettyjä poissaoloja esimerkiksi lomamatkan tai peliturnauksen vuoksi. Koulun tulee seurata ja kirjata perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaolot ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle. Meillä poissaolot kirjataan Wilmaan, missä sekä opettajat että huoltajat voivat seurata niitä.

Mikäli oppilaalla on runsaasti poissaoloja, lähetämme huoltajille kyselyn, onko heidän mielestä syytä huoleen oppilaan poissaolojen vuoksi. Koulusta otetaan yhteyttä niiden oppilaiden kotiin, joilla on poissaoloja

– yli 45 tuntia syyslomaan mennessä

– yli 90 tuntia joululomaan mennessä

– yli 120 tuntia maaliskuun loppuun mennessä

Ruokailu

Ruokailuun mennään rauhallisesti ja etuilematta oppitunnin päätyttyä. Lukujärjestyksen mukaan oppilaalla on joko 1. ruokailu klo 10.45–11.25 tai 2. ruokailu klo 11.35–12.15. Ruokailun päätyttyä jokainen ruokailija vie likaiset astiat ja ruoanjätteet niille varatuille paikoille.

Jaksotodistukset

Säilytä saamasi jaksotodistukset. Saatat tarvita niitä esim. vaihto-oppilaspaikkaa hakiessasi.

Mainokset